Ehkä on aika vähän taustoittaa sitä millainen ihminen täällä kirjoittelee. Koko ikäni olen asunut samalla paikkakunnalla. Työläisvanhempien ainoa lapsi, lama-ajalla lapsuuteni viettäneenä tuli tutuksi myös toisen vanhemman työttömyys, joten vaikka luullaan että ainut lapsi saa aina kaiken, niin tokihan se pitää siinä paikkansa että ei tarvitse jakaa asioita sisarusten kanssa, mutta muuten missään yltäkylläisyydessä ei ole eletty. Koulussa ala-aste oli vielä pienessä kouluyhteisössä mukavaa aikaa, mutta sitten kun koitti siirtyminen yläasteelle suurempaan kouluun, niin siihen se mukavuus katosi ja koulukiusaaminen astui kuvioihin, lähinnä henkisenä ja esim. tavaroiden piilottamisena, tällainen hiljainen kaveri oli helppo ottaa kohteeksi. Tuo kiusaaminen sitten aiheutti ysiluokalla sen, että koulusta tuli jo ukaasia että jos vielä tulee poissaoloja niin koulusta pääseminen alkaa olla vaakalaudalla, no sitäkin ukaasia vielä uhmasin ja vasta kevätjuhlassa pystyi huokaisemaan kun kuuli oman nimensä koulunsa päättäneiden listalla. Koulukiusaaminenkin varmaan omalla tavallaan on vaikuttanut persoonaan, luonnostaankin olen kuitenkin jo tällainen rauhallinen ja uusien ihmisten seurassa ujohko, mutta kun tutustuu niin toki siinä sitten enemmän pystyy avautumaan. Toki se riippuu myös vastapuolella olevasta ihmisestä, on myös tullut vastaan ihmisiä joiden kanssa on klikannut heti ja on muurit pudonneet jo alkumetreillä alas.

Yläasteelta jatkoin sitten ammattikoulun puolelle, joka päättyi keskeytykseen. Sen jälkeen menikin useampi vuosi itseään ja omaa polkuaan etsiessä. Armeijankin aika tuli jossain vaiheessa, mutta se visiitti jäi lyhyeksi, aika nopeasti näki että ei ole minun paikkani ja sotilasarvo jäi saavuttamatta. Sitten sen oman polkunikin lopulta löysin työkokeilujen kautta ja pääsin mukavaan kouluun ja sieltä valmistuin aikuisiällä ja työllistyin opiskeluaikaiseen harjoittelupaikkaani ja sillä tiellä olen edelleen. Peruskoulussa en ollut mikään huippuoppilas, varmaan aikalailla keskitasoa, mutta esimerkiksi päästötodistuksen numeroihin vaikuttivat ne kiusaamisesta johtuneet poissaolot, joten keskiarvo jäi seiskan pintaan, rahkeita olisi ollut parempaan, mutta kun olosuhteet olivat ne mitkä olivat. Ammattiopinnossa taasen olin luokan kärkioppilaita ja pokkasin opintojen päätteeksi jopa stipendin ja kouluaikana sain myös pääpalkinnon eräässä valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa. Hienoa aikaa kokonaisuudessaan tuo opiskeluaika.

Vähän kai pitää myös kertoa suhdehistoriasta, sekin varmaan lukijakuntaa kiinnostaa. Ihan alkuun voin paljastaa, että ensimmäiset kokemukseni naisten kanssa koin reilusti päälle parikymppisenä, joten seksuaalinen historiani ei ole vielä edes kymmenen vuoden mittainen, vaikka ikää onkin 30+. Miksi näin, niin varmaan ujous vaikutti ja kun en nuoruusaikana pyörinyt esim. baareissa ja vaikka olisin pyörinytkin niin tuskin olisin uskaltanut lähestyä vastakkaista sukupuolta. Olihan tuo seksuaalinen kokemattomuus ehkä osaltaan taakkakin, kun haluistahan se ei jäänyt kiinni. Sitten tuli joitain kokeiluja, niin toisten kokemattomien kuin vähän kokeneempienkin kanssa, ihan ensimmäisten kanssa se ei johtanut ihan loppuun asti. Kyllähän siihen aikaan haki juurikin toisia kokemattomia, koska heidän kanssaan ei ollut mitään suuria paineita, kun ei toisellakaan osapuolella varmaankaan ollut suuria odotuksia että mitä tulee tapahtumaan. Mukavia kokemuksia kuitenkin kaikki tyynni ja näiltä ajoilta on vielä matkassa yksi naispuolinen ystäväkin. Ja tarttuihan noista kaikista kokemuksista ja kokeiluista hyviä oppeja matkaan, kyllä sitä ehkä uskaltaa sanoa tietävänsä mistä naiset tykkäävät, vaikka onhan sekin vähän yksilöllistä että minkälaisesta kosketuksesta toinen nauttii ym. Olihan sekin aikanaan helpotus kun se kuuluisa eka kerta oli hoidettu pois alta. Sitten aikanaan löytyi jotain jota voi ehkä seurusteluksikin kutsua ensimmäinen suhde kesti vain kuukausia ja päättyi siihen että toinen osapuoli jätti minut tekstiviestillä. Toinen ja viimeisin seurustelusuhde onkin sitten tämä nyt tänä vuonna päättynyt, joka alkoi kaukosuhteena, jota aikaa kesti pari vuotta ja muuttui sitten lopulta siihen että samankin katon alle päädyttiin. Toki se kaukosuhde aika oli siinäkin hyvää aikaa, että kipinä ainakin säilyi suhteessa, kun ei nähty kuin viikonloppuisin ja lomilla ehkä pidempiä jaksoja. Muuttaahan se yhteenmuutto suhdetta myös arkisemmaksi. Mikä nyt koko aikana tuossa suhteessa eniten mätti oli se, että ei oikein osattu puhua jos joku mätti. Aika harvinaisen v-mäistä oli lukea sitten näitä asioita viesteinä jääkaapin ovessa tai tekstiviesteissä. Kun sitten puhutaan suhteen loppumisesta, niin yksi syy oli se, että itse en uskaltanut ottaa niitä isoja askelia joita toinen olisi halunnut. Olisi pitänyt mennä naimisiin ja tehdä lapsia ja ehkä koin myös ilmapiirin sen verran painostavaksi, että en siksikään pystynyt näitä askelia ottamaan. Nyt kun on päässyt näitä asioita rauhassa pohtimaan, niin tokihan sen oman perheen haluaa perustaa, lapsia saa tulla jos on tullakseen ja miksei mennä naimisiinkin, vaikka ei rakkaus sitä papin aamenta vaadikaan.

Ehkä juuri tämä läheisyydenkaipuunikin juontaa juurensa tuohon, kun kuitenkin tuo historia aiheesta on vielä niin lyhyt, toiset kolmikymppisethän ovat jo seksiäkin harrastaneet puolet elämästään jos teineinä ovat aloittaneet. Itse kun vasta aikuisiällä on päässyt sitä ihanuutta maistamaan, niin toki sitä kaipaa ja vielä löytyy nuoruudenintoa siihen hommaan, vaikka juurikin ehkä enemmän se läheisyys on asia mitä eniten kaipaa vaikka ei voi kieltääkään kuinka mukavaa on nähdä kun saa omilla teoillaan ja otteillaan toisen nauttimaan, toisen nautinto on kuitenkin nautinto myös itsellekin. Seksikin kun on paljon muutakin kun pelkkä yhdyntä ja tekninen toimitus, esileikkeineen ja jälkihehkuineen, onhan se mukava loikoilla raukeana toisen lähellä ilman kiirettä mihinkään.

Mutta näillä mennään eteenpäin, toivoen että uusia mukavia kokemuksia olisi näköpiirissä. Kaikki otetaan vastaan mitä eteen tulee;) Viimeinen sana annetaan tällä kertaa Happoradiolle - Pelastaja.