Kohta 1,5 vuotta sinkkuutta takana ja tämän ajan huippuhetket on aika vähissä. Onhan sitä tullut käytyä yhdessä jos toisessa tapahtumassa, mutta kun käyt joka paikassa yksin, niin lopulta jää käteen vaan tyhjä olo siitä kun et saa jakaa niitä hetkiä kenenkään kanssa.

Pari viikonloppua sitten tuli taas vietettyä kaksi iltaa festareiden merkeissä, kaikesta huolimatta. Uhka vai mahdollisuus kun siellä baaritiskin toisella puolella on tuttuja naamoja muilta festareilta, mutta ainakin hyvää palvelua saa. Itse festarit nyt meni muuten lähes rutiininomaisissa merkeissä. Ainoa mikä poikkesi rutiineista oli se kun siinä viimeisen esiintyjän aikana eräs daami yllätti ja pyysi tanssimaan ja eihän tuollaisesta nyt ainakaan kieltäydytä. Harmi vaan että tilanne tuli ja meni niin nopeasti, olisi kuitenkin ollut minun tyyppinen ihminen ja tultiin kuitenkin siinä hetkessä ihan hyvin juttuun ettei tarvinnut tuppisuuna olla.

Muutenhan tässä ei pääse mitenkään leijumaan tai ylpistymään, kun kuitenkin n. 99,9 % vastakkaisen sukupuolen edustajista kuuluu siihen pinnallisten ihmisten kerhoon jotka ei edes katso päin, eikä tietysti muutenkaan ota mitään kontaktia millään foorumilla. Ne aidot ihmiset on vaan niin kiven alla, että ei ota löytyäkseen. Olisi jo pikkuhiljaa sen onnenkin aika, ettei vaan satelisi koko ajan potkuja päähän oikealta ja vasemmalta. Lämpöä löytyy vaan taivaalta porottavalta auringolta, läheisyyttä ei sitten mistään saakaan.

Ei ole helppoa tällaisella herkällä, introverttiyteen taipuvalla, joka ei yleensä uusien ihmisten kanssa ole suuna ja päänä, koska ne samankaltaiset ihmiset pysyvät visusti omissa piiloissaan, eivätkä ainakaan vahingossakaan tule vastaan. Surullista, mutta totta, että jos nykyisenkaltainen asenneilmasto olisi ollut siihen aikaan voimissaan kun meidän vanhemmat pariutuivat, niin suurinta osaa meistä ei olisi edes tällä pallolla, koska meidän vanhemmat ei olisi koskaan tavanneet. Nyt kun tämä pinnallisuuden syöpä niittää satoa, niin ei tarvitse kysyä miksi on olemassa niin paljon yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja onnettomia ihmisiä. Jos joku keksisi keinon jolla ihmisten pinnallisuuden voisi "parantaa" niin se nimi jäisi maailmanhistoriaan ajanlaskun loppuun saakka.

Edelleenkin odotan sitä ihmettä että eteen tupsahtaa ihminen, joka ei ole pinnallinen vaan sen sijaan aito ja avarakatseinen, toiset ihmiset sellaisenaan hyväksyvä, joka on hyvä juuri omana itsenään, ei koita esittää mitään eikä yritä muuttaa muita omaan muottiinsa sopivaksi. Jos olet sellainen, niin ilmoita itsestäsi.

Tällä mennään taas, menee niiden biisien sarjaan jota ei pysty livenä kuuntelemaan herkistymättä vaan joka menee todellakin ihon alle.