Pessimisti ei pety vai miten se nyt menikään. Tässä mahdottomuuksien viidakossa kun elämä on yhtä pään seinään lyömistä.

Ihan lyhyesti ne ihmistyypit, joihin törmää netin syövereissä:

1. Feikit, ihmiset jotka eivät ole sitä mitä väittävät, todennäköisesti miehiä, jotka haluavat tehdä kiusaa tai ovat pettyneet elämässään ja haluavat kostaa sen muille.

2. Pinnalliset ihmiset, joille kelpaa vaan yli-ihmiset, pitäisi olla pitkä (yli 180 cm), lihaksikas ja tatuoitu, mielellään korkeakoulutettu, eikä mammonastakaan ainakaan olisi haittaa. Koulutuksesta vielä sen verran, että korkeakoulutetut tapaavat katsoa vähemmän koulutettuja alaspäin, vaikka ei koulutus korreloi suoraan älykkyyden määrää. Samat yhdyssanavirheet ym. löydät ihmisten kirjoituksista siitä huolimatta onko akateeminen koulutus vai ei.

3. Edellisen toinen ääripää, ihmiset jotka ovat epävarmoja itsestään, puhetta riittää, mutta ei rohkeutta siirtyä sanoista tekoihin. Nämä ihmiset vaan tuhlaavat omaa ja toisten aikaa, kun rohkeus loppuu tosipaikan tullen. Ujous taasen on ihan ok ja sallittua, jos vaan ihminen uskaltaa testata itseään ja mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Mitään ei saa koskaan saa, jos ei uskalla toimia.

Mitä tästä listauksesta puuttuu? No ne aidot ihmiset, jotka haluavat luoda uusia kontakteja, ovat avoimella mielellä, eivät katso pelkkää pintaa vaan sitä millainen ihminen siellä pinnan alla on. Oli sitten kyse pidemmistä tai lyhyemmistä suhteista niin tämä sama pätee molempiin.

Voin jakaa tähän loppuun yhden tuoreen pettymykseni ja kertomuksen siitä kuinka tekopyhiä ihmiset ovat. Tapasin ihan jutustelun merkeissä erään naisen kuluneella viikolla ja tämänkin tapaamisen jälkeen viestiteltiin ahkerasti ja keskusteltiin mahdollisesta jatkosta. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta nainen yhtäkkiä ilmoittaakin että parempi ettei olla missään yhteyksissä, hän onkin lämmitellytkin juttua jonkun vanhan tutun kanssa. Ja mikä tästä tekee tekopyhää, niin se että nainen on minulta kysynyt että olenhan minä irti eksistäni ym. ja itse sitten kuitenkin pelaa monilla korteilla ja joka suuntaan, ilmeisesti meillä miehillä ja naisilla on jotenkin eri säännöt. On aika surullista jos yksi ihminen kerrallaan ei riitä, vaan täytyy pelailla pelejä ja roikottaa ihmisiä löysässä hirressä.

Edelleenkin ottaisin mielelläni vastaan ihmisen, joka on oma aito itsensä, ei pelaile, suhtautuu ihmisiin ihmisinä, puhuu ja pussaa, osaa pukea ajatuksensa sanoiksi eikä patoa harmituksiaan sisälle, on monessakin suhteessa avoimella mielellä ja kokeilunhaluinen, tietää mitä haluaa, omaa haaveita ja tavoitteita elämässään ja haluaa tavoitella niitä, haluaa saada ja antaa läheisyyttä ja hellyyttä. Jos olet siellä, niin tiedät miten minut tavoittaa.

Lopuksi heitän ilmaan kysymyksen. Onko ylpeämpää luovuttaa?